torstai 19. toukokuuta 2011

Mysteerisukista Ykskyntösiksi



Viimeinkin valmiit! Otin eilen itseäni niskasta kiinni ja tein kirjonnat toiseenkin sukkaan. Mielipide on matkan varrella vaihdellut, annanko nämä pois, vai päätyvätkö omaan jalkaan. Luulenpa että nämä jäävät itselle.

Kirjonta oli yllättävän hankalaa, enkä ole oikein tyytyväinen tulokseen. Kuinka voikin ketjupistojen ompelu villalangalla olla tuskaisaa. Lieneekö osasyynä ollut tuo halkeileva keltainen lanka. Maijaa nämä kaikki ovat, mutta laatu on vaihdellut kyllä dramaattisesti. Harmaassa pohjavärissä on ihan eri lailla kierrettä kuin tuossa vaaleankeltaisessa, jossa kierre on tosi löysä. Vihreät ovat sitten siltä väliltä.

Kuvausapua ei ollut, joten kuvat ovat tuttua taattua lättänälaatua valkoisen froteepyyhkeen päällä.

Lankana siis Gjestal Maija, puikot 2,75mm. Kirjoneuleessa bambut ja sen jälkeen KnitProt.

Puikoille on jo pompannut testineulomus Seasonal Socks, niistä polvimittainen versio Fall. Ensimmäisen sukan teräosa on ohitettu turvallisesti ja varren neulonta on alussa. Se ei ole mikään tv-, lehdenluku- tai netissäroikkumisneule, mutta edistyy omaa tahtiaan. Varsin hyvin esimerkiksi automatkoilla. Siihen se on omiaan.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Ilmoituksia

Täten tiedotetaan että Mysteerisukista toinen on neulahommia (kärjen silmukointi, kirjonnat ja päättelu) vailla valmis. En arvaa vielä tuota kärkeä silmukoida, kun lanka meni tiukalle ja haluan nyt nähdä miten toisen sukan kanssa käy, siinä on vähän pidempi tuo aloituslangan pää ja voi olla että vähän tulee säätöä. Teen sitten molemmat samanlaisiksi.

Toisekseen, Lumoavan Langan blogissa on arvonta!

maanantai 2. toukokuuta 2011

Toinen vaihtopaketti

Tulimme eilen kotiin toispaikkakuntailemasta. Kynnyksellä oli postihenkilön jättämä kortti, jossa luvattiin että sitä vastaan saisi tänään noutaa jotakin postista. Tänään minun ollessani töissä, Ukkokulta oli piipahtanut kortin kanssa postissa ja vaihtanut sen kauniin siniseen laatikkoon.

Sisällä oli iso karkkipussi ja kaksi lahjapakettia. Pienemmästä paketista paljastui kivat korvikset.
Isommassa paketissa oli kaksi kerää Regian Extra Twist Merino Color- lankaa, ihanan sinistä, sekä niitä minulta aina kateissa olevia päättelyneuloja.




Paketti oli kovasti mieluinen, lähettäjästä minulla ei ole harmainta aavistustakaan. Postileimat paketin päällä olivat Vaasasta ja lähettäjä, Kari Paheli jälleen, asuu oman kertomansa mukaan Palokassa, joka mielestäni on Jyväskylässä. Mielenkiintoista.