keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Snyy- ja muuta asiaa
Ihan ensiksi: Kiitos kiva Sny! Tällaisen kirjekuorellisen sain jo viime viikolla ilahduttamaan elämääni. En vain ole muka ehtinyt kuvata ja blogata. No, töissä on ollut aika sellaista kiireistä, mutta kai se on ollut lähinnä saamattomuutta.
Sitten sukkiin: Tässä Hjerte Sock 4 - langasta 2,5 mm KnitPickseillä kaksi paria, näille on koti äidin ja isin luona. Vaihteeksi aloitin kärjestä, kun se on niin kivaa. Äitiä jotenkin kismittää nuo kärjestä aloitetut, niin pitää sitten vähän härnätä.
Noissa langoissa oli jotain häikkää, nuo äidin sukat vaativat vähän taiteilua, kun ensimmäisessä kerässä oli solmu, lanka olikin aluksi eri päin ja raidat menivät vähän hassusti. Toiseen sukkaan onnistuin taiteilemaan samanlaisen raidoituksen. Eka sukka on neulottu kerän sisältä aloittaen, toinen ulkopuolelta.
Sitten vanhempaa, täällä esittelemätöntä materiaalia: Kanssaneulojan kauniille tyttärelle tekemäni sukat. Varressa Haaviston malli 75 virolaisesta villasta. Terät tein sovinnolla tummanruskeasta Nallesta. Varressa 3,5 mm puikot, teriin vaihdoin 3 mm puikot. Nämä ovat jo matkustaneet uuteen kotiin.
Seuraavana Kertut kirkkaanpunaisesta 7 veljeksestä. Tässä kuvassa kuvaustaitoni ovat puhjenneet oikein kukkaan. Nämä menevät kaverille.
Viimeisenä elämäni ensimmäiset Tuulan sukat. Nalle Coloria ja 3 mm KnitPicksit. Näitä oli niin mukava tehdä, että eivät taatusti jää viimeisiksi. Nämä ovat vielä kotia vailla, ehkä hyväntekeväisyyteen.
Huomenna pitäisi mennä työperäiselle Piknik- risteilylle. Varustin jo neuletarpeet mukaan. Minulla on 30 - 45 minuutin puheenvuoro, ja sen suorittamiseen tärvään koko päivän. Takuudella on hyvää neulonta-aikaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti