lauantai 30. elokuuta 2008
Sainpas kuvattua
No niin, nyt on kaikki tähän mennessä valmistuneet päätelty ja kuvattu. Nyt on vähän sukkapaussia, osallistun sukkasatoon ja pienimuotoinen paasto etukäteen tehnee tulokselle hyvää.
Kuvissa ensimmäisenä Arch shaped socks Nalle Colorista, tuli neljäkuutoset. Seuraavana perussukat tummansinisestä Seiskaveikasta. Ehkä neljäkakkkoset. Viimeisenä Ne on vaan sukat Jämsän huopatehtaan Kesto- langasta. Oli ihan pakko laittaa tuo vyöte näkyville, oli ihan samanlainen silloin joskus, hmmm kolmekymmentäjotain vuotta sitten kun eka kertaa väänsin sukkia. Tuohon lankaan on säilynyt jonkunlainen rakkaus kaikki nämä vuodet.
Kävin Euromarketissa vähän entraamassa lankavarastojani, Seiskaveikka oli tarjouksella. Kuusi kerää lähti noin vain matkaan. Vasta kassan jälkeen aloin miettiä, että sehän on 900 grammaa, melkein kilo. Äkkiä se kuluu. Tänään oli sähköpostissa kutsu Sukkasadon Heinälatoon. Luulenpa että Sukkasadon päättyessä tuosta 900 grammasta ei ole mitään jäljellä. Olisin ostanut enemmänkin, jos olisi ollut värejä jäljellä. Nyt on vähän pulaa niistä ei niin omista väreistä, joita lähimmäiseni rakastavat.
Olen tässä 52 pp II ja Sukkasato- projektien yhteydessä tuumaillut, että annan osan sukista hyväntekeväisyyteen. Aion suosia lähisukattomia, eli tarjoan Pelastusarmeijan vaatettajille tai jos heillä ei ole käyttöä, ajattelin että ehkäpä Heikki Hurstin vähäosaisten joulupaketteihin voisi sukat kelvata. Täytyisi saada toimeksi vähän kysellä ja selvitellä. Hyväntekeväisyys on aina hieno asia, mutta välillä jään miettimään, unohtuvatko ne ihan lähimmät avun tarvitsijat? Yläkerran vanha rouvakin kulki viime talvena melko lailla loppuun kulutetut lapaset kädessään. Voihan olla, että hänellä on parempia, joita hän säästelee, mutta voisi sitä kai silti kysäistä lapas- ja sukkatarvetta. Ei se kysyminen mitään maksa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti