perjantai 30. toukokuuta 2008

Tökkii

Aloitin pitsineuleisen baskerin Gro Sandvikin kirjasta Helpot myssyt ja pipot. Ei ollut helppo, ei. Töksähti lehtikuvioon, jonka ohjetta en tajua. No, on tässä maailmassa monta muutakin asiaa, mikä ei mene kaaliin.Täytyy varmaan pujottaa elämänlanka lehtikuvion alapuolelle ja aloittaa yrityksen ja erehdyksen tie.

Yritän nyt päätellä ja saattaa valmiiksi noita roikkuvia töitä, sillä huomenna yöllä alkaa kesäkuu ja 52 pp II käynnistyy. Samalla päättyy reilun kuukauden mittainen sukkapaastoni. Odotan innolla - nähtäväksi jää, jaksanko vääntää 52 paria sukkia vuoden aikana.

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Tervetuloa


Blogeja jonkun aikaa seuranneena rohkenen laittaa omanikin pystyyn; mitään säännöllisiä päivityksiä tähän tuskin tulee. Yritän ihan itseänikin varten pitää tekeleistäni kirjaa. Jos vaikka kaikki valmistunut tulisi kuvattua, edes sanallisesti.

Ilmoittauduin mukaan 52 ppII:een, se tarkoittaa viittäkymmentä kahta sukkaparia vuoden aikana. Toiveikkaita sukkien kinuajia on ollut liikkeellä jo kiitettävästi - varmaan kahdellekymmenelle parille on koti tiedossa. Omaakin sukkavarastoani ajattelin kohentaa.

Näköjään myös kuvaustaidoissa olisi paljonkin parannettavaa.