keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Historian siipien havinaa

Tänään päätin hyödyntää vapaapäiväni reissaamalla Naantalin museoon. Käynti herätti monen moisia ajatuksia sekä maailmanmenosta että näköjään korkeasta iästäni. Muistan joskus mukulana käyneeni vanhempien kanssa Naantalin museossa ihastelemassa taidokkaasti tehtyjä Naantalin sukkia.

Samoihin aikoihin, ehkä varhaisella 70- luvulla naantalilainen perhetuttava teki itselleen Naantalin nuket. Nukkepareja oli myynnissä, tarvikepakkauksia taisi saada ostaa, ohje lienee ollut yleisesti saatavilla ja aiheesta oli kursseja työväenopistolla.

Nyt sekä sukkia että nukkeja oli näytillä museossa. Sukkaperinnettä elvytetään ahkerasti, mikä on oikein hyvä asia. Sukathan ovat jossakin maailman vaiheessa tuoneet elannon naantalilaisille, niitä on viety Tallinnaan ja Tukholmaan. Noina aikoina ne olivat pellavaisia tai puuvillaisia. Esillä oli myös mielenkiintoisia neulonnan apuvälineitä; keränsuojus ja ranteeseen pujotettava langanohjain. Pohdiskelin itsekseni, että pitäisi kokeilla moisia reissuneulonnassa. Naantalin aurinkoiset sukkamatamit järjestävät vuosittain sukkapäivän, tänä vuonna 8.8.

Nukkien ohjeen sain pyytämällä museosta samaten kuin vinkin artikkelista Omin käsin- lehdessä (nro 4 v.1945). Tekijöitä ei taida enää olla, eivät ainakaan museossa tienneet, eikä ahkera Googlettaminenkaan tuonut tietoa tämän ajan nukentekijöistä. Nukkien teko on aika haastava projekti; ohuesta puuvillalangasta neulotut nuket eivät synny käden käänteessä ja varmasti aimo annos sorminäppäryyttä vaaditaan kärsivällisyyden lisäksi. Museossa olikin esillä myös ufo- vaiheeseen jääneitä nukkepareja. Olen tässä fufoilun lomassa aprikoinut, että jos nyt aloittaisi, saisiko jeekerin ja jeekerskan valmiiksi ennen eläkeikää. Neulottu pyssy tuntuu melko haastavalta, se taisi olla viitisen senttiä pitkä... Olenko jo niin vanhaksi elänyt että jokin perinne on minun elinaikanani ehtinyt miltei kadota?

Ohuet, polvipituiset puuvilla- tai pellavasukat saisin varmasti kohtuuajassa valmiiksi, mutta entä tuo nukkepariskunta?